6. kesäkuuta 2015

kipupisteitä // 368




tässä olen minä
mua suututtaa ja surettaa ja ahdistaa katsoa itseäni peilistä
mulla on tarkka kuva siitä millainen ihminen haluaisin olla, ja joinakin onnellisina päivinä musta tuntuu että oon se ihminen ja ehkä jopa jotkut jotka mua ei tunne on saanu just sen valheellisen käsityksen

voi kunpa ne ois oikeassa

mut taas kerran mä löydän itseni tuijottamassa kattoa ja haukkomassa happea
mä karkoitan kaiken luotani, kaiken mitä mä rakastan
en itsekään jaksa kuunnella näitä mun samoja kiertäviä ajatuksia mun mieli kuohuu ja velloo miksen voi päästä yli miksen voi jatkaa miks mun täytyy aina palata samoihin vanhoihin pisteisiin

sattuu

mä en pidä tästä, mä en halua olla tämä, mä tiedän mitä mun kuuluis olla ja jumalauta mä teen töitä sen eteen että oisin se ihminen
mutta välillä ne kulissit romahtaa

mua oksettaa

mä en tee mitään järkevää, mitään tuottavaa, mun kirjoituksetkin on vaan samaa paskaa eikä mitään oivaltavaa
kierin itsesäälissä

mun fiilis on samalla katkera samalla häpeällinen
tekisi mieli pyytää kaikilta anteeksi
kaiketi se on tää ikä ne sanoo
ne sanoo että oon vaan niin kuin kuka tahansa surua ja ahdistusta romantisoiva teini
siks tekis mieli olla mielummin hiljaa

onhan se helvetin vaikeaa rakastaa
helpompi on kaukaa katsoa ja vihata

mitä enemmän ajattelen sitä enemmän haluan puhua mitä enemmän puhun sitä kauemmas kaikki katoaa
otteeni lipoaa
menetän rakkaani menetän unelmani pyrin eteenpäin jään taaksepäin anna mun olla älä mua jätä ristiriitoja yritän olla jotain muuta juoksen ja juoksen mut loppujen lopuksi en pääse pakoon

kaikki muu karkaa paitsi minä yritän repiä kiskoa sitä pahaa irti on vaikea hengitää shh shh shh ehkä jos ollaan ihan hiljaa se lähtee pois

lopulta aina mun täytyy palata samoihin vanhoihin pisteisiin





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti