10. elokuuta 2015

oho no huhhuh

Mun elämä on taas tosi sekavaa, ja yritän hyväksyy sen faktan että aina olotila ei oo määriteltävissä. Mulla on jotenkin aina kauhee tarve saada vastaus omiin kysymyksiin mut joskus sitä ei vaan saa. Ei vielä. 
Oon yrittäny haalia liikaa hyviä ihmisiä mun ympärille ja sen takia ne aidot ja ihanat on joutunu kärsimään. Oon pahoillani. 

Koska oon onnistunu kusemaam jotenkin kaiken, niin yritän keskittyä siihen ainoaan juttuun mikä on ollut aina ja mihin oon voinu luottaa silloin kun koko muu elämä kaatuu päälle 
teatteri

treenit alkaa taas tänään ja oon onnellinen että pääsen taas sinne missä mulla on hyvä olla

haluun taas löytää itseni, sen vanhan rauhallisen esmen, en pidä tästä esmestä joka säntäilee joka paikkaan niin lujaa ettei saa oikeaa tarttumapintaa mistään 

mutta kaikki kai järjestyy 
ja jos ei niin kyl mä tästä jotain opin 

3. elokuuta 2015

mikä mikä mikä

mitä helvettiä pitäis ees sanoa? anteeks? kiitos? nähdään? vittu hei hei? 
surullisinta on se etten oikeesti enää osaa toimia 

bussi lähtee kymmenen minuutin päästä, me ehditään jos me juostaan 
ostetaan kans maitoa

mä näen sen jokaisessa asiassa, jokaisessa hetkessä, jokainen tuulen vire muistuttaa siitä mitä mä osasin joskus olla ja mitä mulla joskus oli
samalla ne muistot syö mua elävältä, hitaasti nakertaen musta jää jäljelle vain se sama saatanan tyhjä runko 
onhan se ihan helvetin vaikeeta yrittää olla ja tuntee jotain 
helpompi sulkee kaikki pois 

miksi? miksen mä? mikä ees on mä? tuntuu että tunsit mut paremmin kun mä itse
miksen ollut hiljaa miks en sanonu enempää miksi mun ajatukset ei lakkaa kiertämässä kehää shh shh shh olkaa hiljaa en mä tiiä mitä hiljaiset hetket tarkottaa 

mul on enää kuustoista prossaa akkua lähdetään himaan

mä en enää tiiä kenelle puhun 
kun ensimmäisenä mulle tulee mieleen sä 
kun keksin uuden idean tai löydän uuden stemman tai muistan jotain hassua tai näen asiat uudella tavalla
mun mielessä on ne ruskeat silmät
joista en sais enää puhua
mihin niiden hohto sammui
miks en enää näe mitään 

mä aattelin et syön nopee jotain ennen lähtöä, nähdään sit siellä 

kenen kanssa
enhän mä oo enää osa sitä 
mitä ees yritän miks ees yritän kuka yrittää mitä on yrittäminen oonko mä sen arvoinen kannattaako mun oonko ees mä kuka tietää kuka jaksaa 

kuka haluaa

näinä päivinä ei kukaan 





14. kesäkuuta 2015

inhale exhale


// i am full of contradictions 
i feel everything and nothing at the same time 
my mind is full of thoughts and my mind is empty
i care too much and i don’t care at all
i talk all the time and i am too quiet
i am in love with everything and i am scared and emotionless and left with nothing
everything is confusing
except breathing 
and i will focus on that //

13. kesäkuuta 2015

pelkotiloja

miks aina teen sen itselleni??? aistin liikaa ja loppujen lopuksi en oo mitään
olo on turta
1 2 3 hengitä 1 2 3 hengitä 1 2 3 hengitä 1 2 3 hengitä 1 2 3 heng vitun itä

sitä pyrkii tuntemaan edes jotakin
sellerismoothieta ja tyhjä mieli 
koska oikeesti vaiks luulen et sain kaiken ni mulle jäi vaan tuttu puristus tuttu muistutus joka kertoo mulle kuinka

en ees viitti sanoa 

nyt mua pelottaa taas


6. kesäkuuta 2015

kipupisteitä // 368




tässä olen minä
mua suututtaa ja surettaa ja ahdistaa katsoa itseäni peilistä
mulla on tarkka kuva siitä millainen ihminen haluaisin olla, ja joinakin onnellisina päivinä musta tuntuu että oon se ihminen ja ehkä jopa jotkut jotka mua ei tunne on saanu just sen valheellisen käsityksen

voi kunpa ne ois oikeassa

mut taas kerran mä löydän itseni tuijottamassa kattoa ja haukkomassa happea
mä karkoitan kaiken luotani, kaiken mitä mä rakastan
en itsekään jaksa kuunnella näitä mun samoja kiertäviä ajatuksia mun mieli kuohuu ja velloo miksen voi päästä yli miksen voi jatkaa miks mun täytyy aina palata samoihin vanhoihin pisteisiin

sattuu

mä en pidä tästä, mä en halua olla tämä, mä tiedän mitä mun kuuluis olla ja jumalauta mä teen töitä sen eteen että oisin se ihminen
mutta välillä ne kulissit romahtaa

mua oksettaa

mä en tee mitään järkevää, mitään tuottavaa, mun kirjoituksetkin on vaan samaa paskaa eikä mitään oivaltavaa
kierin itsesäälissä

mun fiilis on samalla katkera samalla häpeällinen
tekisi mieli pyytää kaikilta anteeksi
kaiketi se on tää ikä ne sanoo
ne sanoo että oon vaan niin kuin kuka tahansa surua ja ahdistusta romantisoiva teini
siks tekis mieli olla mielummin hiljaa

onhan se helvetin vaikeaa rakastaa
helpompi on kaukaa katsoa ja vihata

mitä enemmän ajattelen sitä enemmän haluan puhua mitä enemmän puhun sitä kauemmas kaikki katoaa
otteeni lipoaa
menetän rakkaani menetän unelmani pyrin eteenpäin jään taaksepäin anna mun olla älä mua jätä ristiriitoja yritän olla jotain muuta juoksen ja juoksen mut loppujen lopuksi en pääse pakoon

kaikki muu karkaa paitsi minä yritän repiä kiskoa sitä pahaa irti on vaikea hengitää shh shh shh ehkä jos ollaan ihan hiljaa se lähtee pois

lopulta aina mun täytyy palata samoihin vanhoihin pisteisiin





1. toukokuuta 2015

3

en ole
mitään
jos katoaisin
olisiko sillä merkitystä

kiehtoo ajatus elämän ainutlaatuisuudesta 
siitä miten vain pyyhkiydymme pois
ennen se pelotti
nyt sen hyväksyn

olen kuin tuuli 
näkymättömyydessäni hyvä
aina läsnä harvoin havaittavissa
toisaalta olen aina katseiden alla toisaalta kukaan ei näe
ehkä kukaan ei enää katso syvälle 

30. huhtikuuta 2015

kauneus / kokemus / määritelmä



sitä kokee olevansa osa jotain kaunista
kun istuu viimeisessä bussissa
hiukset märkänä sateesta
ajatukset sinussa ajatukset meissä ajaukset muualla kuin tässä ympäröivässä sekasorrossa kaikkeudessa

sitä kokee olevansa osa jotain kaunista 
samojen laulujen soidessa
lähiräkälän huutojen kaikuessa
auringon noustessa
voiko aika pysähtyä
voiko tämä hetki venyä ikuisuudeksi
voiko tämä olla juuri se sekunti, se henkäys, jolloin viimein tiedän kaiken


olenko silloin osa jotain kaunista
kun haukon happea ja yritän pitää itseni koossa
mitä kaunista siinä on
kun tukahdutetut tunteet viimein purkautuvat
ja mä huudan
ja mä huudan
onko minussa jäljellä enää mitään kaunista, kun mieleni on ontto ja yksinäinen

oloni ei ole kaunis

en ole mitään muuta kuin 
samaa toistuvaa 
muistoa kaipuuta 
heijastumaa jostain kokonaisesta 
onko siinä mitään kaunista

27. huhtikuuta 2015

hiilidioksidia







haukon henkeä
liian kauan olen ollut poissa 
mutta ehkä ei ollut vain enää mitään sanottavaa
luulin et tää kaikki olisi jo takana
luulin että mua odottaa uudet mahdollisuudet ihmiset ajatukset
mut kierrän vain kehää


Kaarna lähenee loppuaan. Kaikin tavoin tää on ollut todella, todella, todella upea produktio. Oon äärettömän kiitollinen että mulle on taas suotu näin upea mahdollisuus. Sitä ei aina ymmärrä, miten mä voin ansaita näin paljon hyvää. 
Mutta näin viimeisinä hetkinä, oon törmännyt merkilliseen ilmiöön. Kaikki palaa.

Näin yhtenä yönä unta, joka oli kuin huutava muisto menneisyydestä — se oli huuto vuodelta 2012, 13-vuotiaan Esmen huuto, huuto joka ei ollut vain muisto, ne kaikki tunteet hyökyi päälleni kuin valtameren suurin aalto. Heräsin hengästyneenä unestani ja jäljelle jäi tuttu tunne rinnassani. Tuttu puristus, joka jokaisena hetkenä muistuttaisi olemassaolostaan ja samalla minun asemastani.

Seuraavana päivänä oli esitys, joka oli tärkeä. Tietysti kaikki esitykset ovat tärkeitä, mutta tämä kyseinen oli erityisen tärkeä. Ohjaaja oli tulossa katsomaan, ja olin saanut viime kerralta niin paljon palautetta, että mun oli   p a k k o   tehdä hyvin. Mua pelotti koko päivän ja se uni ei auttanut asiaa. Mä tunsin yhtäkkiä taas sen tutun, pelottavan tunteen ja mua ahdisti. Perinteinen jännitys muuttui peloksi. Mua pelotti mennä lavalle. Tunne kuristi mua, paine huusi mun päässäni että oon paska oon paska oon paska noi ihmiset tulee pilkkaamaan mua oon paska oon paska

tiedän että se on ihan helvetin tyhmää
mut se mä olen
tunnesme

mietin joskus kävellessäni illalla kotiin että voisiko sitä vain hypätä, kun junakiskot lähestyvät
tai jäädä autotielle pimeällä hieman liian pitkäksi aikaa
mutta en sillä huolestuttavalla, surullisella tavalla, joka haluaisi päättää oman elämänsä – mä rakastan tätä elämää ja sitä että hengitän ja oon elossa ja mä nautin mun ihmisistä 
mutta ehkä mietin tätä vain puhtaasta mielenkiinnosta, ketä kiinnostaisi, mitä tapahtuisi, auttaisiko kukaan
ehkä meidän kaikkien suurin pelko on, että hädän hetkellä jää yksin

tuntuu kuinka sisälläni riitelisi monta persoonaa, pelkään välillä tulevani hulluksi, olenko enää yhtään mitään vai olenko kaikkea
mistä saan voiman miten voin olla parempi
miten pystyn 
liikaa kysymyksiä en löydä vastauksia

olen kuin palanen, joka on runtattu väärään palapeliin
sovin vain melkein
aina rosoinen
hieman ulkona vaikka kuitenkin puoliksi sisällä

mutta silti ei hätää