8. elokuuta 2014

sinä pidät minua pystyssä



Pää ei taida ikinä olla selkeä.

Kipu oli huumaavan kamalaa. Se oli niitä kipuja, jotka itkettää mutta kierolla tavalla tuntuu hyvältä. Kuulostaa masokistiselta sanoa näin, mutta tietyllä tasolla nautin siitä tunteesta. Olin muussa olotilassa.

Kaarnan ja Tuhkimon treenit jatkuivat epäedullisesti päällekkäin, ja onnistuin nyrjäyttämään nilkkani UUDESTAAN. 

hieno tuuri hermanni

On turhauttavaa istua sivussa ja katsoa muita, kun voisi olla kehittymässä muiden kanssa.

Ai niin, täytin kans 16. Jee.

Ahdistaa ja innostaa. Mä olen näyttelemisen suhteen epävakaalla maalla, jokainen katse, liike ja tapa puhua tuntuu virheelliseltä. En tunne vielä oloani helpoksi. Teksti on hakusessa ja tunteita näkyy ristiriitaisina. En osaa olla vielä sitä mitä halutaan.

En kuitenkaan ole vielä epätoivossa. Mulla on ihania kavereita jotka tukee mua ja aikaa riittää. Kyllä se siitä.
Toivottavasti.

Uusia ihmisiä, olo on ympäröity. Olen sosiaalinen mutten kuitenkaan. En uskalla aina olla oma itseni ja kaikki uusi hermostuttaa. Epäilykset saattavat mieltäni kuin tuhoisin pyörremyrsky.

Lukio alkaa tiistaina. Koulutarvikkeita puuttuu ja ajatukset karkailevat. Stressaa taas koulun ja teatterin yhdistäminen, stressaa ihmiset ja se että miten mä reagoin näihin kaikkiin asioihin. Pelottaa, että vajoan samaan kierteeseen. 

Kauneutta tavoitellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti