27. helmikuuta 2013

Kunpa voisit olla ylpee minästä










Uuu, lähestymme kovaa vauhtia kohti 70 lukijaa! Suurimman osan mielestä se on varmaan pieni luku, mut mulle se on valtava. Mä ajattelin aloittaessani tätä blogia, ettei tänne tule ketään.

Sitten siihen olennaiseen, eli teatteriin. Treenejä ei tällä viikolla ole ollut, seuraavat perjantaina. Sinne mun piti opetella ne chasing carsin sanat. Oon nyt kuunnellu sitä melkein kyllästymiseen asti ja yrittäny saada sitä jotenkin päähän.

Se, miksi mä sitä opettelen, liittyy maaliskuiseen promokeikkaan. Oon siellä laulamassa tohon stemmoja. Saa nähdä miten siinä käy.

Mä myös onnistuin hukkaamaan mun plarin! En tajua mitä mä tein, mut nyt se on kadonnut. Sinänsä loistavaa harjoitella repliikkejä ilman käsikirjoitusta. Kaiketi pakko kopioida joltakin se, jos en löydä omaani. Paska homma on se, et oon ehtiny tekemään siihen jo kaikkia tärkeitä merkintojä, liittyen kohtausten sisältöön.

Säätämisiä.


26. helmikuuta 2013

Turhaan odotetaan kipinää





















































Koska mulla ei oo ollu treenejä lähiaikoina, mutta teki mieli postata, päätin ottaa vähän vanhoja kuvia tuolta koneen kätköistä ja yhdistellä uusiin.Tänään tuli shoppailtua, joten otin muutaman kuvan niistäkin. Mä yritän nyt panostaa tän blogin kuvapuoleen taas enemmän, toivottavasti onnistun!
Mulla ei sinänsä ole mitään sen syvällisempää asiaa. Perjantaiksi opettelen reploja (taas!) ja mun täytyy myös osata Chasing Carsin sanat. Miksi? Se selviää myöhemmin.
Mutta, mä siirryn nyt katsomaan Housea. Ihana House. Pus.



20. helmikuuta 2013

Nainen ajaa kotiin itseään etsien



Täytyy myöntää, että mä unohdin koko blogin olemassaolon. Anteeksi. Tajusin tän koko projektin vasta, kun siskoni poikaystävä siitä ystävällisesti muistutti.

On tapahtunut... paljon. Romeo & Julia on hyvässä mallissa. Meillä oli just ensimmäinen läpimeno, ja sen perusteella mulle tuli aika varma olo. Ollaan tosi hyvin aikataulussa, ja kokonaisuus on jo nyt semi napakka.

Repliikkien osaaminen on melkein kaikilla rooleilla, mullakin, tosi takkuista. Johtuu yleisesti vaan sen tekstin vaikeudesta. Vaikka meillä onkin 2000-luvun käännös, teksti on silti vaikeasti tulkittavaa - yleensä aika menee vain replojen opetteluun, mutta nyt myös niiden ymmärtämiseen. Onneksi mun hahmolla on enimmäkseen ylenpalttista ja helppoa höpöttelyä, toisin kuin esimerkiksi Romeolla - sen ja Julian rakkausrunot toisilleen on välillä aikamoista hepreaa.

Kaiketi tää imettäjän höpöttely tuo omat vaikeutensa niiden repliikkien opetteluun. Hahmoni toistaa samoja asioita koko ajan, mutta pienillä muutoksilla. Täytyy siis hirveen tarkkaan miettiä, millä tavalla mikäkin menee. Kuulostaa yksinkertaiselta, sitä se ei kuitenkaan ole. Replojen opettelu toisaalta ei ole niin vaikea este, ettei siitä suoriutuisi.

Mun oma olo imettäjän suhteen on aika ristiriitainen. Toisaalta se tuntuu varmalta - oon saanu aika hyvää palautetta, ja se alkaa tulemaan jo tutuksi. Pikkuhiljaa uskaltaa kokeilla erilaisia keinoja työstää ja yllätyksellisesti mä myös jopa tarjoan jotain juttuja.

Se miksi juttujen tarjoaminen multa on jotenkin yllätyksellistä, johtuu osittain viime vuoden prokkiksesta eli Ronja Ryövärintyttärestä. Rooli tuntui silloin tosi epävarmalta, enkä uskaltanut antaa itseäni vapaaksi ollenkaan. Olin ihan lukossa, en tarjonnut mitään, tulkinta oli pientä ja vaisua.

On kiva et osaan olla tän imettäjän kanssa ronskimmin. Mä en tiedä, mistä se johtuu että mun fiilikset tässä prokkiksessa on niin paljon rohkeammat ja uskaliaammat. Joskushan se epävarmuuden ja paniikin pieni peikko yrittää pyrkiä ulos mun kropasta, mutta mä saan sen torjuttua. Useimmiten.

Blogin herättämisprojekti on alkanut, enkä aio lopettaa sitä. Esme palasi.